espanjalaisten ravintoloiden suuri virhe.

Espanjalainen ja yleensä Välimeren alueen ruokalista on kevyt ja terveellinen. Siihen kuuluu paljon kasviksia ja hedelmiä. Yhteistä maan eri kolkille ovat myös oliivit, oliiviöljy, valkosipuli ja vaalea leipä sekä ruokajuomana viini. Leipää syödään kuin Suomessa perunaa pääruoan kanssa eikä espanjalainen ymmärrä ateriaa ilman leipää. (lähde wikipedia)

siinä tuli espanjalaisen ruoan tiivistelmä, paikkansa pitävä osittain.

Espanjaan kuuluvat tapakset, pienet, yleensä sormilla syötävät alkupalat, jotka tarpeeksi syötynä korvaavat varsinaisen aterian ennenkuin huomaakaan.
Tapakset ovat hiukan erilaisia eri puolilla Espanjaa, mutta lähes poikkeuksetta hyviä, ainoa ei-hyvä oli luikero, kuulemma, yritti tarttua kiinni ruokailijaan, brrrh..
sekä myös edullisia, kunnes huomaa tilanneensa niitä kolme kertaa suuremmalle joukolle mitä oli aluksi ajatellut, ja sen jälkeen ei jaksakaan syödä muuta.
silloin toivoisi olevansa etelä-Espanjassa joissa tapaksia tarjotaan vielä juoman kanssa ilmaiseksi.

Aragonian kuuluisin, ja hienoin ruokatuote on kuitenkin Jamon de teruel, eli serranokinkku, sitä näkee kaupoissa ja kauppahalleissa tennismailaa muistuttavina roikkumassa katosta täyttäen parhaimmillaan koko takaseinän.
Uskomattoman hyvän makuisena on vaikea muistaa että niitä valmistetaan yksinkertaisesti ripustamalla joulukinkku kattoon kuivumaan yli vuodeksi, samalla kaikki kolestroli häviää siitä, voisiko ruoanvalmistus olla helpompaa.

kotona Espanjassa syödään kotiruokaa josta en tiedä mitään, koska söimme vain ulkona.

Ravintoloissa syöminen on hyvin tavallista Espanjassa, johtuuko se kotiruoan mausta? en osaa sanoa, mutta itse törmäsimme ravintoloissa piirteeseen joita aina kauppahallissa ihmettelen.

Espanjalainen kauppahalli on aarreaitta, täynnä lumoavan hienoja raaka-aineita, upeita kaloja ja äyriäisiä, unohtamatta lonkeroita saati simpukoita.

Samoin lihaosastot ovat valtavan hienoja, kokonaisine, tai puolikkaine ruhoineen joista saa haluamasi palan pyytämällä, espanjaksi tietysti, täällä puhutaan hyvin vähän englantia.
Kotimaisessa kauppahallissa saati kaupassa haluaisin saman valikoiman sen valmiiksi pakatun filepalan sijaan.

Mutta jotain outoa tapahtuu matkalla kauppahallista ravintolan pöydälle asiakkaan eteen.

Pöydällä se onkin yht´äkkiä tälläinen, aivan kuin jotain olisi unohtunut, siis muutakin kuin kala hiukan liian pitkäksi aikaa pannulle.
Huomautuksena sanon että kyseinen ravintola oli miellyttävä, palvelu ensiluokkaista ja viini hyvää.

Kokki oli nähtävästi unohtanut lukea keittoirjasta kohdan “Kastikkeet”, sillä valkosella liinalla katetulla pöydällä ei ollut mitään
mitä olisi voinut edes hyvälläkään mielikuvituksella voinut pitää kastikkeena, ja tällä kerralla kalana oli lohi, joka onneksi rasvaisena kalana ei hyvälläkään taidolla muutu kovin kuivaksi.
Mutta sama tilanne, eri ravintola ja kalana miekkakala, ja hups, siitä olisi voinut ommella kengänpohjat kenkiin, ja olisi voinut huoletta vihellellen kävellä Madridiin, joka on Espanjan pääkäupunki noin kolmen sadan kilometrin päässä ihastuttavasta Zaragozasta jossa saimme viettää unohtumattoman kuukauden tai kaksi, riippuu keneltä kysyy.

Eli jostain syystä espanjassa ei käytetä ruoan kanssa kastikkeita, majoneesia kyllä, mutta sitäkään ei ollut, ketsuppia ehkä käytetään, mutta varmaksi tiedoksi en sitä voi sanoa, koska onneksi en nähnyt yleensä ketsuppipullojakaan.
mutta ihan tavallinen roux -tai tomaatti -pohjainen kastike ei jostain syystä kuulu ruokaan.
Syytä kastikkeiden puuttumiseen en ole löytänyt edes interrailistä, mutta nämäkin ruoat olisivat paljon paremman makuisia oikealla kastikkeella.

Mutta muuten pidämme kyllä espanjasta, meidän täytyy vain avata ravintola jossa ruoka tarjoillaan kastikkeen kera.

Close ad

© 2011 Microsoft
Terms
Privacy
About our ads
Advertise
Developers

Help Center
Feedback

Advertisements

About aristoteles666

musician.
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s